Kuurna

 

Kuurna eli haapio

kuurna

1.10.2002 Lapuanjoen pohjasta löytyi hyväkuntoinen muinainen vene – yhdestä puusta koverrettu haapio. Löydön teki Heino Kangasaho. Kuurnan pituus on 4,2 metriä, leveys edestä 70 cm ja takaa 65 cm. Korkeus 75 cm ja ympärysmitta edestä 190 cm.

Veneen valmistus kovertamalla on osattu jo varhaisesta kivikaudesta lähtien ja tekniikkaa on käytetty vielä 1800-luvullakin. Arviolta veneen ikä saattaisi ajoittua Kuortaneen asutuksen ensivaiheisiin 1500-luvun alkuun ja olla näin 500 vuotta vanha.

Löytöpaikka on Kärpän sillasta 150 metriä pohjoiseen. Heino Kangasaho kertoo: ”Ensimmäisen kerran löin keksillä tätä venettä jo 1960-luvulla ja luulin  kannoksi. Vene oli sitten vuosikausia hiekan ja muun maa-aineksen peitossa. Aina silloin tällöin siihen sai keksillä kosketuksen.” Lokakuussa 2002 Kangasaho osui jälleen ”kantoon” keksillään, huomasi että pituutta oli kuitenkin paljon olettamaansa enemmän. Vene oli löydettäessä pohja ylöspäin ja perässä oli suurehko reikä, jonka tukittuaan Heino sai apujoukkojen kanssa hinattua haapion kotirantaansa.

Löytö oli vuoden kulttuurilöytö Kuortaneella ja Etelä-Pohjanmaalla, se noteerattiin radiossa sekä lehdissä. Kuurna on nähtävänä Kuortaneen Urheilupiston sisäänkäynnissä.

Museovirastoon ja Maakuntamuseoon on otettu yhteyttä veneen iän varmentamiseksi sekä hoito-ohjeiden saamiseksi, että vene säilyisi ja palvelisi matkailukohteena Kuortaneella. Heikki Klemetti on arvellut Kuortaneen saaneen nimensä tällaisesta kuurnasta, jolla muinaiset metsästäjät ja kalastajat ovat meloneet Lapuanjoella ja Kuortaneenjärvellä saalista ja asuinpaikkoja etsiessään.

Vene tuo meille terveiset aikojen takaa. Kun sitä katsoo, voi mielikuvituksessaan liikkua läpi vuosisatojen, kunnioituksella muistaa eri sukupolvien työtä ja ponnistelua sekä selviytymistä ankarissa olosuhteissa sekä nöyrästi todeta elämän rajallisuus.

– Mukaeltu Harri Vehniän alkuperäisestä tekstistä –

 

 

 


Kuurtanes-Seura ry:n tehtävänä on tallentaa ja säilyttää
sukupolvesta toiseen kulkeutuneita muistitietoja sekä nykyajan tapahtumia ja ilmiöitä
kuortanelaisesta elämänmenosta tulevien sukupolvien tutkisteltaviksi.

cropped-merkki-mv.png

Copyright© Kuurtanes-Seura ry   |   Sivuston toteutus: Japlan Oy 2018

 

 

 

 

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑